Homeopatia

on vakiintunut lääketieteellinen järjestelmä. Se on maailmassa toiseksi eniten käytetty hoitomuoto heti koululääketieteen jälkeen.

Kroonisissa vaivoissa homeopaattista valmistetta saatetaan ottaa pidempiä aikoja ja tilannetta seurataan säännöllisesti seurantakäynnein. Periaatteena on, että asiakkaan olo kohentuu koko ajan pikkuhiljaa. Akuuteissa vaivoissa helpotusta saattaa tulla hyvin nopeasti, parhaimmillaan tunneissa tai minuuteissa, eikä lääkkeitä tarvitse käyttää kuin muutamia kertoja.

 

Homeopatia on kuulunut perheemme hoitomuotoihin jo parinkymmenen vuoden ajan.

Omia, lasten ja eläintemme vaivoja on hoidettu koululääketieteen keinojen rinnalla koko ajan myös homeopaattisesti.

 

 Sanna kiinnostui homeopatiasta enemmänkin ja hakeutui opiskelemaan alaa.

Siitä asti Sanna on harjoittanut asiakkaidenkin eläinten hoitamista homeopaattisesti.

Hoidettavina ovat olleet mm. lehmät, hevoset, koirat ja kissat.

 

Tällä hetkellä hoidettavina ovat jo ihmisetkin. Ihmispuolen homeopatiaopinnot tulivat päätökseen marraskuussa 2015.

 

Hinnat: ensimmäinen vastaanotto 84-120€, seuranta-ajat samaan vaivaan 54-90€.

 

Kysy lisää Sannalta puh. 0400 907 151 tai sanna.hukkanen@meili.fi.

 

Lisätietoja Suomen Homeopatian Akatemian sivuilta. http://www.kolumbus.fi/sha-koulutus/

Peltolan tila

Ameriikantie 244

74200 Vieremä

 

Sanna Hukkanen 0400 907 151

sanna.hukkanen@meili.fi

 

Jari Hukkanen 0400 894 885

jari.hukkanen@meili.fi

Sivun alkuun